Ruusupapu

Phaseolus coccineus

Nykyään puutarhassa viljellyt pavut ovat yleensä matalakasvuisia pensaspapuja, joita ovat niin leikko-, taite- kuin vahapavutkin. Harvinaisempia ovat köyntelevät ruusu- ja salkopapu. Ne ovat samalla myös nopeakasvuisia köynnöskasveja. Ruusupapu kasvaa 1,5-2 metrin korkuiseksi, usein korkeammaksikin. Se peittää hyvin isojen lehtiensä vuoksi. Kukat ovat joko punaiset, punavalkoiset tai kokonaan valkoiset. Ruusupapu onkin komea köynnös kauniiden kukkiensa ja pitkän kukinta-aikansa vuoksi. Ravinnoksi ruusupavun pavut käytetään, kuten pavut yleensäkin, keitettyinä. Ruusupapu sopii erinomaisesti kukkatarhan köynnöspyramideihin. Yhtä hyvin ne sopivat aidoille, seinustoille ja pergolaan. Niiden avulla saadaan rehevyyttä myös parvekkeille. Pavut poikkeavat edukseen useimmista muista köynnöskasveista siinä, että ne ovat samalla hyötykasveja. Varsinkin pienikokoisessa puutarhassa tämä kannattaa pitää mielessä köynnöskasveja valitessa. Aurinkoinen kasvupaikka. Vettä läpäisevä, runsasravinteinen multamaa.

3,50€
Valikoimamme on myymäläkohtainen ja vaihtelee sesongeittain.

Päivän paras tarjous

Voimassa
25.2.2017 - 26.2.2017

Kotimaiset, oman tuotantomme tuoksuvat esikot ovat viikonlopun paras tarjous!

Normaalihinta
1,50€ /kpl
4,00€/3 kpl
 

Omaa tuotantoa

Haluatko pirteitä kukkia ja kasveja kotiin ja puutarhaan? Meillä on omassa tuotannossamme vuosittain satoja kasvilajikkeita!

Tutustu tuotteisiimme

Aukioloajat

  • Arkisin 9 -20
  • la ja su 9 - 18

Poikkeukselliset aukioloajat

 

Liity postituslistalle

Haluatko saada uusimmat tarjoukset suoraan sähköpostiisi?

Liity tästä heti postituslistallemme!