Yritystiedot
Pirilän Kukkatalo on täysin kotimainen puutarha-alan perheyritys. Aloitimme Raisiossa 1994 ja 1999 syksyllä avasimme toisen puutarhakeskuksen Tuusulaan vanhan Amerin alueelle sekä peräkkäisinä vuosina 2004 ja 2005 ensin Riihimäen Uramoon ja sitten Helsingin Torpparinmäkeen.

Puutarhakeskuksemme ovat avoinna ympäri vuoden. Taimistomyymälämme palvelevat lisäksi keväästä pitkälle syksyyn.
Oman kasvituotannon osuus myynnistämme on merkittävä, etenkin kesäkukissa ja joulusesonkina. Laajat, noin 12.000 neliön, tuotantotilamme sijaitsevat Tuusulan puutarhakeskuksemme yhteydessä. Oma tuotantomme koostuu pääasiassa ruukku- ja ryhmäkasveista, joita valmistuu vuosittain yhteensä yli miljoona kappaletta. Lisäksi talvi- ja kevätkaudella tuotannossa on leikkotulppaania. Omalla tuotannollamme pystymme tarjoamaan asiakkaillemme jatkuvasti tuoreita ja hyvälaatuisia kasveja sekä laajan lajikevalikoiman. Lue lisää…
Työllistämme vuositasolla noin 65-150 puutarha-alan ammattilaista sesongista riippuen. Liikevaihtomme vuonna 2010 oli noin 9 miljoonaa euroa. Puutarhakeskuksissamme vieraili viime vuonna yhteensä noin 900.000 asiakasta. |