Pienestä isoksi - Kukkatalo

Pienestä isoksi

22.2.2021

Kun talven pakkasennätykset paukkuvat nurkissa, on mukava suunnata ajatukset jo kesän lämpimiin päiviin ja niiden kukkaloistoon. Mitäpä jos tänä kesänä ihailisitkin itse kasvatettuja kesäkukkia, pelargoneita, erilaisia petunioita, lumihiutaleita, verenpisaroita. Pistokkaat tulevat myyntiin viikolla 8, ensimmäisinä riippapelargonit. Viikoilla 10, 12 ja 14 valikoimat kasvavat ja täydentyvät.  Pistokkaiden kasvatus on hauskaa ja yllättävänkin helppoa. Tässä muutamia ohjeita, joilla aloittelevakin puutarhuri onnistuu!

Pistokkaiden multapaakku on hyvin pieni ja se kuivuu nopeasti. Kun pistokkaat on saatu kaupasta kotiin, niiden istutuksessa ei kannata viivytellä. Ruukku voi olla muovia tai maatuva ja kooltaan noin 9-12 senttiä.  Mullaksi käy taimimulta, kesäkukkamulta sopii myös hyvin. Mullan joukkoon voi halutessaan sekoittaa perliittiä, joka kuohkeuttaa multaa tai vermikuliittiä, joka säilyttää sen kosteana pidempään.

Taimet tarvitsevat paljon valoa, jotta ne kasvavat tukeviksi ja tuuheiksi ja ikkunalauta on tietysti se paras paikka. Valitettavasti usein ikkunalaudan alapuolella on lämpöpatteri, josta taas nousee kuumaa ja kuivaa ilmaa, joka voi helposti kuivattaa pienen taimen. Kastele siis taimi hyvin istutuksen jälkeen ja tarkista päivittäin sen mahdollinen vedentarve. Lannotteita ei vielä tarvita, vaan pistokkaille riittää uuden mullan lisäksi pelkkä vesi.

Pienet pistokkaat kasvavat nopeasti jakohta onkin vuorossa monen kasvinystävän sydäntä särkevä toimenpide – latvominen.

Latvominen on tärkeää kasvin kasvulle. Sen avulla taimesta saadaan tuuhea ja halutun muotoinen. Ensimmäisellä kerralla pistokas katkaistaan niin, että jäljelle jää pari – kolme alinta lehtiparia. Tästä latvomiskohdasta taimi alkaa kasvattaa uusia haaroja, jotka taas aikanaan latvotaan samalla tavalla. Tätä jatketaan niin kauan, kunnes kasvi on halutun muotoinen. Monet kasvit yrittävät myös muodostaa nuppuja ja kukkia jo hyvin pieninä ja vaikka minikokoiset kukat olisivat suloisia, on ne kuitenkin nypittävä pois. Kukinta vaatii valtavasti voimaa ja kasvin kasvu häiriintyy mikäli se kukkii liian pienenä. Vasta kun kasvissa on runsaasti lehtimassaa ja kokoa, sen voi antaa kukkia.

Kun ilmat toukokuulla lämpenevät ja ulosistutukseen on aikaa joitain viikkoja, voi kasveja alkaa vähitellen totuttamaan ulkoilmaan eli karaisemaan. Paikaksi valitaan lämmin ja tuulensuojainen kuisti, seinusta tai parveke ja siellä kasvit saavat viettää päivät. Yöksi ne kannattaa hallanvaaran takia nostaa sisälle. Vähitellen ulkoilmaan tottuneina kasvit eivät niin helposti säikähdä lopullista muuttoa ulos.

Mukavaa alkavaa viikkoa ja kohti alkavaa kevättä!

Heli Jäminki

Olen kukka- ja puutarhakaupan puutarhuri, valmistunut vuonna 2018. Työskentelen Tampereen myymälässä. Kotoa minulta löytyy paljon viherkasveja ja kolme hölmöä kissaa. Rakastan joulua ja kevättä.

6 kommenttia “Pienestä isoksi

  1. Turjake

    Nyt taitaa olla silleesti, että sinä Paula olet töissä muualla, taitojasi vastaavassa työpaikassa. Näin olen olettavinani, ja jnäin myös toivon…

  2. pentti

    Mielestäni tämä on todella mielenkiintoinen blogi, olen harrastanut kutomista 20 vuotta ja nyt kiinnostuin 100% kukista ja niide tuoksuista.
    Paula olet kukkani kiitos tästä.
    Pentti kuittaa ja kiittää!

  3. Paula Pesonen

    Hei!

    Erikoispelargonioita ( pelargonium Royale mix ) löytyy jonkin verran. Valikoima saattaa vaihdella myymälöittäin, joten kannattaa vaikka soittaa siihen myymälään missä asioit.
    – Paula

  4. Riilo

    Hei,

    milloinkas teille tulee vai tuleeko ollenkaan – eikoispelargoneja?

  5. Paula Pesonen

    Hei!
    Sipulikukat viihtyvät parhaiten melko viileässä paikassa, jotta niiden kukinta jatkuisi mahdollisimman pitkään. Voi olla, että pistokas taas kärsii ja kasvu hidastuu liian viileissä olosuhteissa. Itse istuttaisin sipulikukat omaan ruukkuunsa ja kasvattaisin pistokkaat omassaan, näin molemmista kukista saa parhaan hyödyn ja ilon.
    – Paula

  6. Annika K.

    Tulin sivuillenne hakemaan inspiraatiota keväisten istutusten tekemiseen ja ilahduin, kun huomasin uuden bloginne :)

    Ajattelin tehdä narsissi- ja helmililjakoreja, mutta voisinkohan lisätä koriin myös jonkin pistokkaan? Sipulikukat taitavat vaatia aika vähän vettä, mutta selviäisiköhän jokin pistokas niiden kyljessä korissa, jotta sen voisi istuttaa kesällä puutarhaan?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *