Tomaattia on viljelty Suomessa jo 1870-luvulla, mutta sen käyttö yleistyi vasta toisen maailmansodan jälkeen. Suomalaiset ovat innokkaita tomaatin syöjiä, kulutus on yli 10 kiloa henkeä kohti vuodessa!
Ihania kesän makuja: Auringon kypsyttämiä tomaatteja omalta kasvimaalta!
Tomaatti on kotoisin Etelä-Amerikasta, joten se vaatii paljon valoa ja lämpöä. Ihanteellinen kasvatuslämpötila on päivällä 20-24 astetta ja yöllä 16-18 astetta. Liiallinen viileys hidastaa kasvua, mikä oli selvästi todettavissa viime kesän koleassa säässä. Keväällä kannattaa olla varovainen taimia ulkoilutettaessa, sillä lämpötila ei saisi laskea alle kahdeksan asteen, tomaatti paleltuu helposti.
Kasvualustaksi sopii ravinteikas, fosforipitoinen multa. Ihanteellinen pH arvo tomaatille on 6-7. Kasvupaikan täytyy olla aurinkoinen ja tuulensuojainen.
Tomaatteja kastellaan kasvukaudella tasaisesti, maa ei saa kokonaan kuivua. Loppukesästä hedelmien kypsyessä kastelua voi vähentää. Tomaatteja lannoitetaan vähätyppisellä lannoitteella kerran viikossa. Liian typpipitoinen lannoitus saa kasvin kasvattamaan pelkkiä lehtiä kukinnan kustannuksella ja sato jää pieneksi.
Tomaatteja viljellään usein kasvihuoneissa, jonne pölyttäjät eivät välttämättä osaa tulla. Silloin voi itse huolehtia pölytyksestä ravistelemalla kukkaterttuja kevyesti päivittäin tai sivelemällä niitä esim. vesivärisiveltimellä. Oikea lämpötila on tärkeä pölytyksen onnistumisen kannalta: Alle 15 asteen lämpötiloissa siitepöly ei enää idä ja liian kuumassa, yli 27 asteessa, pölyttyminen heikentyy myös.
Tomaatit ovat voimakaskasvuisia ja moniin lajikkeisiin ilmestyy varkaita eli lehtihankoihin kasvavia sivuversoja. Ne täytyy poistaa jo pienenä, koska ne vievät voimaa hedelmien kehitykseltä. Tämä pätee varsinkin runkotomaatteihin, pensastomaateista ei varkaita täydy nyppiä.
Tomaatteja on runsaasti eri lajikkeita ja niitä voidaan viljellä myös avomaalla ja parvekkeella.
Tomaattilajikkeita on satoja ja niitä voidaan viljellä kasvihuoneiden lisäksi myös avomaalla, parvekkeilla ja terasseilla. Alla on lueteltu muutamia lajikkeita eri kohteisiin.
Avomaalle sopivia lajikkeita
- Tanskan vienti : Runkotomaatti, aikainen ja luotettava lajike. Korkeus noin 170 cm.
- Red Rubin : Koristeellinen kirsikkatomaatti, jossa pienet hedelmät. Matala lajike, korkeus vain noin 35-50 cm.
Parvekkeelle sopivia lajikkeita
- Chocolate Cherry : Aromikas kirsikkatomaatti, jonka hedelmät tummia ja ruskeajuovaisia.
- Rentita : Aikainen pensastomaatti, korkeus 60-90 cm.
Kasvihuoneeseen sopivia lajikkeita
- Gardener`s Delight : Suurihedelmäinen kirsikkatomaatti. Hedelmät erittäin hyvän makuiset. Voimakaskasvuinen.
- Aurea : Pihvitomaatti, jolla suuret ( 230-250 g ) kannasta poimuttuneet hedelmät.
- Selandia : Viljelyvarma ja satoisa runkotomaatti. Korkeus noin 1,5-2 metriä.
Kokeilemisen arvoisia ovat myös amppelitomaatit Tumbling Tom red ja yellow. Muiden tomaattien tavoin ne viihtyvät aurinkoisessa ja lämpimässä paikassa ja palkitsevat hyvän hoidon runsaalla sadolla. Onpa joku joskus laskenut kaikki poimimansa tomaatit ja niitä kertyi kesän mittaan yli 250 kappaletta!
Mukavaa vappua kaikille, toivotaan että tänä vuonna se olisi viime vuoteen verrattuna hiukan vähälumisempi!
Paula
Kotimaiset tomaatin taimet omasta tuotannostamme huhtikuusta kesäkuuhun https://www.kukkatalo.fi/tuote/tomaatin-taimet/
Hei!
Kasvihuoneen pesua suositellaan sekä syksyllä että keväällä. Näin ehkäistään tehokkaasti sekä kasvitautien että tuhohyönteisten leviäminen.
Multaa voi vaihtaa tarpeen mukaan, mutta jo pelkkä pintamullan uusiminen usein riittää, kasvit kun muutenkin saavat ravinteita lannoitteista.
Helppoja tomaattilajikkeita ovat erilaiset pensastomaatit ( varkaita ei tarvitse nyppiä pois! ), minitomaatti Red Rubin ( menestyy vaikka aurinkoisessa kukkapenkissä ) ja runkotomaatti Selandia, joka on vanha ja viljelyvarma lajike kasvihuoneeseen.
– Paula
Hei,
– onko kasvihuoneen pesu tarpeellista ?
– entä mullan vaihto ?
– alottelijalle varmimmat lajikkeet kasvihuoneeseen ?
Hyvää kevättä ! T. Kristiina