Kotimainen 2-vanainen amaryllis eli ritarinkukka, eri värit - Kukkatalo

Kotimainen 2-vanainen amaryllis eli ritarinkukka, eri värit

Kotimainen 2-vanainen amaryllis eli ritarinkukka, eri värit

8,90 

Kotimainen amaryllis on suosituimpia joulukukkia

Ostohetkellä amaryllistä ei tarvitse kastella juuri ollenkaan, sillä kasvuvoima on jo valmiiksi sipulissa. Kastelu kasvattaa kukkavartta turhaan.

Amarylliksen uudelleen kukittaminen

Uudelleen kukittamisessa amarylliksillä on selvä vuodenaikaan sidottu kasvurytminsä. Nuppujen kehittymisen, kukinnan ja sitä seuraavan lehtien kasvun aikana jaloritarinkukat tarvitsevat paljon vettä ja kukinnan jälkeen lehtien kehittyessä myös viikoittaisen lannoituksen. Anna mullan kuitenkin kuivahtaa kastelujen välillä. Leikkaa amarylliksen kukkavana kukinnan jälkeen pois, sillä siihen mahdollisesti kehittyvät siemenet kuluttavat turhaan kasvin energiaa. Anna kukinnan jälkeen kehittyvien lehtien kasvaa rauhassa ja kerätä energiaa seuraavan talven kukintaa varten.

Amaryllis viihtyy kesän ulkona

Amaryllikset viihtyvät mainiosti kesällä ulkona varjoisassa paikassa. Tarkkaile niitä silloin kuitenkin aika ajoin, sillä lehdille päässeet etanat voivat syödä kaikki lehdet hetkessä.

Amaryllis siirtyy syksyllä takaisin sisätiloihin ja valmistautuminen joulun uudelleen kukintaan alkaa

Tuo kasvi sisälle syyskuun alussa, lopeta kastelu ja lannoittaminen kokonaan ja anna lehtien lakastua. Voit nyt sijoittaa kasvin minne tahansa, sillä lepoaikana se ei tarvitse
edes valoa. Lämpötila ei saa kuitenkaan laskea alle 10 asteen.

Parin kolme kuukauden kuluttua näkyviin ilmestyvät uudet nuput. Poista silloin sipulin ympäriltä kaikki vanha multa ja istuta kasvi uudelleen.

Saatavuus

Amaryllis on tuotannossamme marras-joulukuulle.

Huom! Amaryllis aiheuttaa syötynä mahan ärsytysoireita.

Värit ja lajikkeet

Kerrottu valkoinen Alfresco, kirjavat Amorice, Candy Floss ja Esus, punaiset Merry Christmas, Red Bull, Amorita Danu ja Souvereign, vaaleanpunainen Rozetta, pinkit Bolero ja Pink Panther, tummanpunainen Carmen.

Myydään ø 12-13 cm muoviruukussa, kuitukangas

Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.