Samettikukilla, niin myös isosamettikukalla on oma ominainen tuoksunsa, jonka tuntee etenkin lehtiä hieraistaessa. Hajun vuoksi monet eivät pidä niistä, mutta samettikukkia voi ihailla kauempaakin. Useimmissa lajikkeissa tätä tuoksua on vähemmän.
Vain isosamettikukkien lajikkeitten kukissa voi ihailla kaikkia mahdollisia keltaisen ja oranssin vivahteita höystettynä punaruiskeilla ja oranssinpunaisilla värisävyillä.
Isosamettikukkaa inkat kasvattivat koristekasvina jo ennen eurooppalaisten tuloa. Suomessakin isosamettikukkaa on kasvatettu 1700-luvulta alkaen.
Nimensä mukaisesti isosamettikukkiin kuuluvat lajikkeet ovat muita samettikukkia korkeakasvuisempia ja isokukintoisempia. Isosamettikukat ovat 30-120 cm:n korkuisia lajikkeesta riippuen. Varret ovat jäykät ja pystyt. Kukat ovat yleensä voimakkaasti kerrannaiset, pallomaiset, väriltään keltaisen sävyjä. Uudet lajikkeet on pyritty jalostamaan mahdollisimman mataliksi, mutta silti isokukintoisiksi.
Aurinkoinen tai puolivarjoinen kasvupaikka. Kuiva tai tuore, runsasravinteinen, multa- tai hiekka- ja moreenimaa. Perhoskasvi.
Isosamettikukka on tuotannossamme toukokuusta heinä-elokuuhun
Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.