Ostettu vaaleajouluruusu pitää siijoittaa valoisaan paikkaan, eikä talviauringostakaan ole haittaa. Suojaa sitä keväällä päivien pidentyessä ainakin osan päivästä suoralta auringonpaisteelta.
Pidä kasvualusta jatkuvasti tasaisen kosteana ja kastele mieluiten vain alustalautasen kautta. Älä kuitenkaan annan kasvualustan olla jatkuvasti likomärkänä, sillä se mädännyttää helposti varsien tyven ja tappaa juuret.
Ostokasvi ei tarvitse lainkaan lannoitusta, jos istutat sen loppukeväällä ulos. Mutta jos kasvatat sitä ruukussa ympäri vuoden, sitä pitää lannoittaa keväästä syksyyn parin viikon välein.
Vaaleajouluruusun kukinta kestää sitä kauemmin, mitä viileämmässä se on. Kukkiva kasvi kestää jopa hetkittäistä muutaman asteen pakkastakin, jos suojaat sen juuret jäätymiseltä. Kasvi kannattaa istuttaa keväällä ulos puutarhaan puolivarjoiseen tai varjoiseen paikkaan, multavaan, hyvin kalkittuun, kosteutta pidättävään maahan.
Etelä–Suomessa se talvehtii ulkona suhteellisen hyvin ja kukkii aikaisin keväällä, kunhan vain suojaat sen talveksi esimerkiksi kunnollisella lehtikatteella. Jos kasvatat kasvia ruukussa kautta vuoden, vie se kesäksi ulos ja tuo ensimmäisten pakkasten uhatessa sisälle ja sijoita viileään paikkaan, jossa lämpöä on noin 2-5 astetta. Siellä kasvi saa olla niukan kosteana talven yli, kunnes siirrät sen taas seuraavana keväänä ulos.
Jouluruusu on valikoimissamme marras-joulukuussa
Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.