Kumiviikuna saavuttaa ruukussa helposti kolmen metrin korkeuden.
Valovaatimus: Kumiviikuna viihtyy parhaiten runsaassa valossa, mutta suojaa se kuitenkin keväällä ja kesällä voimakkaalta auringonpaahteelta. Se tulee toimeen melko varjoisassakin paikassa, mutta silloin se kasvaa hitaasti ja lehdet jäävät pienemmiksi.
Kastelu: Anna kasville keväästä syksyyn kerrallaan kunnolla vettä, ja anna mullan sitten kuivahtaa ennen seuraavaa kastelua. Kastele talvella vähemmän ja anna mullan kuivahtaa vähän enemmän kuin muulloin.
Lannoitus: Lannoita keväästä syksyyn viikoittain, talvellakin kerran kuussa.
Muu hoito: Kumiviikuna viihtyy normaalissa huoneenlämmössä koko vuoden, eikä lämpö saisi koskaan laskea alle 16 asteen. Älä turhaan häiritse kasvia jokakeväisellä uudelleenistutuksella, sillä se kärsii siitä. Kasvi viihtyy parhaiten kokoonsa nähden pienessä saviruukussa eikä uudelleenistutukseen ole tarvetta ennen kuin juuret työntävät kasvia ulos ruukusta.
Kumiviikuna ei varsinaisesti kaipaa leikaamista, mutta voit halutessasi leikata liian korkeaksi kasvaneen tai pahasti kaljuuntuneen yksilön keväällä. Kasvi haaroo leikatessakin melko laiskasti ja haaroilla on taipumus kasvaa lähes vaakatasossa, joten leikatulle kasville on syytä varata riittävästi kasvutilaa.
Viherkasveja on valikoimissamme tammikuusta huhtikuulle ja elokuusta marraskuulle.
Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.