Timanttituija Smaragd 100+ cm paakkutaimi - Kukkatalo

Timanttituija Smaragd 100+ cm paakkutaimi

Timanttituija Smaragd 100+ cm paakkutaimi

15,90 

Kaunismuotoinen timanttituija

Kuvaus

Timanttituija (Thuja occidentalis Smaragd) on kasvutavaltaan kapeahkon kartiomainen, pystyoksainen. Suomenkielisen nimensä se on saanut kirkkaanvihreän lehdistönsä ja ylöspäin kapenevan muotonsa vuoksi. Kartiotuijat ovat tavallisesti yksirunkoisia, n. 5 metriä korkeita leveähköjä pensaita tai pieniä puita, joiden latvus kapenee tasaisesti huippua kohti. Korkeus täysikasvuisena noin 5 metriä, leveys noin 1,5 metriä.

Istutus

Istuttaessa pidä huolta, että sinulla on tarpeeksi iso ruukku, noin 50 cm syvä istutuskuoppa tai aidaksi istutettuna istutusoja. Kastele sekä taimi/taimet että istutuspaikka istutuksen yhteydessä huolellisesti. Istutuksen jälkeen on huolehdittava säännöllisestä kastelusta, jotta tuija juurtuu ja pääsee hyvän kasvun alkuun. Kartiotuija ei tarvitse peittämistä, mikäli sen kasvupaikka ja -alusta ovat sille suotuisat. Kartiotuijaa voi tarvittaessa leikata ensin sivuilta muodon säilyttämiseksi ja halutun korkeuden saavuttamisen jälkeen myös tasoittaa päältä. Sen voi halutessaan myös antaa kasvaa vapaasti.

Myyntikoko

Myyntikorkeus 100+ cm, paakkutaimi

Kasvupaikka

Puolivarjosta varjoon, tuore-kostea

Menestymisvyöhyke: I-III

Saatavuus

Monivuotiset taimet ovat valikoimissamme huhtikuun puolivälistä taimistokauden loppuun asti.

Katso ohjeet tuijan istutukseen ja kasvatukseen

Istutusohjeita tuijille ja havukasveille 2023

Varmistathan aina tuotteen saatavuuden myymälästämme. Saatavuus vaihtelee sesongin ja myymälän mukaan.